23/5/15

Neljä viikkoa on nyt pulkassa.

Viimeinen viikko oli todella kiireinen, mikä on hyvä koska aika meni nopeasti. Tehtäviä riitti niin kaupan puolella ja myös yläkerrassa vaatteiden laijttelun parissa. Kassatyöskentely jäi viimeisellä viikolla jostain syystä aika vähäiselle, mutta se ei oikeastaan haittaa.
Viimeisenä työpäivänä ihanat työkaverit antoivat paperikassin missä oli suklaata ja kortti, johon kaikki olivat kirjoittaneet jotain pientä ja oman allekirjoituksensa. Oli hienoa tutustua uusiin ihmisiin.
Opin paljon ihmisten kanssa kommunikoinnista, vaikkakin olisin voinut olla hieman itsevarmempi ja aloitteellisempi sen suhteen.
En tiedä tarkkoja esimerkkejä millä tavalla tämä jakso vaikuttaa tulevaisuudessa töitten tekemiseen jne, mutta omalta mukavuusalueelta poistuminen on todella virkistävää.

Sattuipa sopivasti kuumeen viimeiselle päivälle ennen lentoa. Jännittävää nähdä tuleeko matkanteosta yhtään mitään. Odotan innolla kotiinpaluuta, joten sormet ristissä!

14.5.2015 / Day 19

Pääsin eilen tekemään päivän vastaavanlaisella Punaisella ristillä Cornwallin Podminissa. Siellä liikkeen koko on suunnilleen samaa luokkaa, mutta vaatteiden vaihtuvuus ja käsittely on paljon hitaampaa.
Vähän eri tavalla pääsi tekemään töitä ja liialta kiireeltä keskittymään niihin paremmin.
Meidän Plymouthin liikkeessä on myös jakelukeskus, eli sieltä lajitellaan vaatteita ja tavaroita muualle, niinkun myös Podminin liikkeeseen. Muuten tehtiin samoja hommia, vaatteiden lisäämistä ja poistamista, kassajuttuja, asiakkaiden auttamista, purettiin Plymouthista tullutta kuormaa jne. Uutena juttuja pääsin tekemään tietokoneella hinnoittelua ja näkemään loppukassan laskemisen liikkeen sulkemisen jälkeen. Työt alkaa nyt vasta sujua jotakuinkin rutiinilla ja hyvällä itsevarmuudella

Ulkomailla työskentely ei ole sinällään erilaista kuin Suomessa. Ainoana on tietty kielimuuri, mutta hauskaa on, että monesti ei edes tajua kuuntelevansa englantia kun ymmärtää täysin mistä ja mitä puhutaan, ja sitten saattaa hajamielisyyksissään ja automaattisesti vastata takaisin suomeksi. 

6.5. / Day 11

Ollaan toista viikkoa täällä nyt, ja selkeästi huomaa miten paljon helpommalta asioiden hoitaminen ja tekeminen tuntuu. 

Täällä talossa on tällä hetkellä minun ja huonekaverini lisäksi espanjalainen tyttö. Kaksi muuta lähti kotiin viime viikonloppuna, mutta ensi viikolla on ilmeisesti tulossa lisää uusia opiskelijoita. Tullaan tosi hyvin toimeen toisen asukkaan kanssa, ja meillä on aamupaloilla ja päivällisillä hauskoja juttutuokioita, mutta muuten toistaiseksi ei olla oltu sen enempää tekemisissä.
Puoli kahdeksan aikaan on aamuisin aamupala, maissihiutaleita ja toasteja, sekä teetä. Aamupala on oikein ok, saadaan syödä toasteja sen verran kun haluamme, ettei jää nälkä.
Iltapäivästä yhden aikaan minulla on puolen tunnin ruokatauko, joten en kovinkaan kauas kerkeä lähteä ruokailemaan. Aluksi minulla oli tunnin tauko, mutta pyysin saada sen puolentuntiin, jotta pääsen lähtemään töistä jo puoli viideltä. Nyt olen käynyt Starbucksissa, koska se on ihan kulman takana ja siellä on langaton verkkoyhteys (must!!). Suureksi iloksi ja yllätykseksi saan viisi puntaa joka päivä ruokaan. Se riittää hyvin kattamaan pienen iltapäiväpurtavan.
Aina kuuden aikaan meillä on päivällinen. Ruoka on todella hyvää, ja ennenkaikkea terveellistä.  Meillä on monesti perunoita jonkun kastikkeen kanssa, tai sitten kanaa ja pastaa tms. Ja aina on salaattia, sekä jälkiruoka(!!). Meidän hosti sanoi, että monissakaan perheissä ei yleensä tarjota jälkiruokia, ja ymmärtäähän sen, koska se tarkoittaa vähemmän tuloja meidän majoittamisesta.
Mutta siis, jälkiruokana meillä on ollut vanukasta, kiisseliä tai hedelmiä jogurtin kanssa.
Eli erittäin tyytyväisiä ollaan meidän hostin tekemiin ruokiin. 

Työyhteisöön on edelleen hieman hankaluuksia sopeutua. En osaa olla kovinkaan oma-aloitteinen puhumisen suhteen, mikä on huono juttu, mutta koitan jatkuvasti parantaa. Kuuntelen kyllä mielenkiinnolla työkavereitten juttuja, eikä ymmärtämisessä ole mitään ongelmaa. Monet työkaverit on tosi mukavia ja lämminhenkisiä, mutta sitten on taas joitain joiden kanssa ei tule niin kovin paljon oltua edes tekemisissä. Tuntuu, että siellä on joka viikko uusia ihmisiä joihin tutustua. Toisaalta se on ihan mielenkiintoista ja hauskaa, mutta sitten toisaalta taas ei kerkeä luomaan sen ihmeellisempiä suhteita, kun nähdään kerran viikossa tai jopa kerran kahdessa viikossa. Minulle ei myöskään juuri opeteta mitään, seuraan vain sivusta ja koitan tehdä samalla tavalla. 

Vaatteet ja tuotteet on siistejä ja paljon löytyy myös ihan merkkivaatteita. Kaikki tuotteet maksaa enintään 1.99 puntaa.
Eilen pääsin myös kassalle. Se on yllättävän hankalaa, kun tuntuu, että puhuessa menee kieli solmuun ja pelkää, että kuulostaa töykeältä, jos unohtaa sanoa jossakin välissä 'thank you', tai 'please'.
Kaikesta huolimatta se on sujunut ihan mukavasti. Sovittiin, että puolet päivästä olen alhaalla asiakkaiden kanssa ja tauon jälkeen ylhäällä lajittelemassa ja hintalaputtamassa vaatteita. Tunnit kuluu paljon nopeammin, kun on vähän vaihtelua.

Ranteeni kipeytyi suunnilleen viikko sitten, mutta sinnittelin eiliseen asti ilman lääkäriä. Päätin kuitenkin lopulta käydä paikallisen sairaalan päivystyksessä. Se on ilmeisesti kaikista nopein ja helpoin tapa päästä lääkäriin, koska varaamalla ajan siinä menee jopa viikko ennenkuin pääsee vastaanotolle. Jännitti hirveästi mennä yksin sinne, mutta pärjäsin hyvin. Unohdin myös Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin kotiin ja jännitin miten kaikki maksaminen ja vakuutukset hoituu. Sain rannetuen ja käynnin kuitenkin veloituksetta. Ohjeistettiin ottamaan myös särkylääkettä jos tarvitsee. 

Alustava suunnitelmana on lähetä ensiviikonloppuna käymään Cornwallissa. Siitä lähempänä lisää.

1.5.015 / Day 6

Viime tekstissä jäi vähän uupumaan esittäytyminen ja esittely. 

Eli ulkomaan toppijaksolle Englantiin lähti Kristiina, tänä keväänä päättävä merkonomi ja ylioppilas (wohou!). Viikko takana, kolme edessä. Työskentelen siis Punaisella Ristillä Plymouthissa. Liikkeessä myydään ihmisten lahjoittamia ja tuomia vaatteita. 

Viikko on ollut ihan ok tähän mennessä. Pitkät kahdeksan tunnin työpäivät tuntuu tottumattomalle aika pitkiltä, ja päivän päätteeksi energiaa on enää aika vähään. Mun päätoimiset hommat on alakerrassa liikkeen puolella. Pistän roikkuvia henkareita takaisin paikoilleen ja siistin vaaterekkejä. Kaksi viikkoa vanhat vaatteet lähtee toiseen liikkeeseen, eli joka viikko tehdään tarkistusta sen suhteen. Sitten niiden tilalle laitetaan uusia vaatteita. Yleensäkin jos rekit alkavat tyhejntyä, haetaan takahuoneesta lisää tavaraa esille. Tänään pääsin myös yläkertaan laittamaan vaatteisiin tageja ja lajittelemaan muihin liikkeisiin meneviä, roskiin meneviä ja kierrätykseen meneviä. Yläkerran työtahti on huomattavasti hektisempää kuin alakerrassa. 

Liike on muutenkin tiettyinä tunteina kiireinen ja välillä myös tupaten täynnä. Päivän mittaan asiakkaita riittää tasaiseen tahtiin. 

Työntekijät vaihtuu päivän aikana nopeasti, koska lähes kaikki ovat vapaaehtoisia, eikä heidän työpäivänsä kestä montaakaan tuntia. Kuitenkin koko aika paikalla on suurinpiirtein kymmenen ihmistä. 

Kassalla oleminen on jäänyt toistaiseksi sivustaseuraamiseen, koska mulla on vähän hankaluuksia puntien kanssa. En automaattisesti tiedä mikä kolikko on minkäkin arvoinen.

Todella omituista on englantilaisten tapa kysyä joka välissä 'Are you alright?', ja siihen kuuluu vastata kyllä, kaikesta huolimatta. Samoin myös korvaan särähtää tapa puhutella toisia (lue: kaikkia) esim. sweetheart, darling, my love, baby jne. 

Eikä myöskään asiakkaan tullessa liikkeeseen automaattisesti tervehditä. Siitä tuli aluksi todella epäkohtelias olo, mutta siihenkin alkaa jo tottumaan.

En tiedä yleisesti englantilaisista, mutta ainakin tuolla liikkeessä kaikilla työmoraali on huomattavasti korkeampi kuin suomalaisissa kaupoissa. Eli töitä saa tosiaankin tehdä. 

25.4.2015 / Day 1

Ensimmäinen päivä Englannissa on pulkassa. Suuresta aistiärsykkeiden ryöpystä ja informaatiotulvasta johtuen takki tuntuu aika pitkälti tyhjältä. Huomisesta vapaapäivästä huolimatta suihkun kautta suoraan nukkumaan kuulostaa kaikista parhaimmalta vaihtoehdolta tällä hetkellä.

Lento sujui mukavasti ongelmitta, mutta neljän tunnin junamatka Lontoosta määränpäähän tuntui puuduttavan pitkältä. Kauniit maisemat vilahtelivat ohi vauhdilla, ja rennosta ja tilavasta "lähijunasta" vaihto ahtaaseen ja jalkatilattomaan "IC-junaan" tuntui ikävältä. Viimeisen 45 minuutin aikana keltaisena kukkivat niityt lehmineen ja lampaineen vaihtuivat tiheämpään asutetuksi kaupungiksi, jota kehysti merimaisema. Aloimme olla perillä.

Kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnistamaan ulos Plymouthin asemalta. Vastassa meitä oli välitysyhtiön edustaja ja isäntäperheen host-mama.

Saatiin heti aluksi varsin selkeä ohejeistus tavaroiden purkamiseen ja asettumiseen ylipäätään. Pienenä yllätyksenä tuli se, että tällä hetkellä samassa talossa majoittuu meidän lisäksi espanjalainen tyttö, ghanalainen tyttö, sekä ranskalainen tyttö. Kaikki heistä vaikuttavat mukavilta pienestä kielimuurista huolimatta.

Koko päivän on ollut sateinen ja harmaa ilma, mutta siihenhän me varauduimmekin. ¨